Onko hankintayhteistyö laillista?

Mitä säännöt sanovat

Hankintayhteistyötä arvioidaan samojen periaatteiden mukaan koko EU:ssa ja ETA:ssa. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 101 artiklan 1 kohta kieltää yritysten väliset sopimukset, yritysten yhteenliittymien päätökset ja yhdenmukaistetut menettelytavat, jotka voivat vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan ja joiden tarkoituksena tai seurauksena on estää, rajoittaa tai vääristää kilpailua. ETA-sopimuksen 53 artikla sisältää vastaavan kiellon ETA-alueella. Pohjoismaiden kansallisissa kilpailulaeissa on rinnakkaiset kiellot, joita tulkitaan EU-oikeuden valossa: Suomessa kilpailulain (948/2011) 5 §, Ruotsissa kilpailulain (konkurrenslagen) 2 luvun 1 §, Tanskassa kilpailulain (konkurrenceloven) 6 § ja Norjassa kilpailulain (konkurranseloven) 10 §. Niitä sovelletaan myös silloin, kun menettely ei vaikuta valtioiden väliseen kauppaan. Kilpailua rajoittava sopimus voi kuitenkin olla sallittu, jos SEUT 101 artiklan 3 kohdan ja vastaavien kansallisten säännösten — Suomessa kilpailulain 6 §:n — edellytykset täyttyvät: sopimuksen on edistettävä tehokkuutta, kuluttajille on jäätävä kohtuullinen osuus hyödystä, rajoitusten on oltava välttämättömiä, eivätkä ne saa poistaa kilpailua merkittävältä osin kyseisten tuotteiden osalta. Kilpailuoikeudessa »kuluttajilla» tarkoitetaan kaikkia myöhempien portaiden asiakkaita, myös yrityksiä — hankintayhteistyössä tyypillisesti jäsenten omia asiakkaita.

Kilpailuviranomaiset EU:ssa ja Norjassa ottavat huomioon Euroopan komission vuonna 2023 antamat suuntaviivat SEUT 101 artiklan soveltamisesta horisontaalisiin yhteistyösopimuksiin, joissa on oma lukunsa ostosopimuksista. Suuntaviivojen lähtökohta on, että yhteinen ostaminen edistää usein kilpailua: se voi antaa pienille ja keskisuurille ostajille mahdollisuuden saavuttaa suurempien kilpailijoiden tasoiset hankintaehdot ja tehokkuuden, ja alemmat hankintakustannukset voivat hyödyttää myöhempien portaiden asiakkaita.

Suuntaviivoissa määritellään myös safe harbour -raja (»turvasatama»). Kun osapuolten yhteenlaskettu markkinaosuus ei ylitä 15:tä prosenttia sen enempää merkityksellisillä ostomarkkinoilla kuin merkityksellisillä myyntimarkkinoilla, on useimmissa tapauksissa epätodennäköistä, että yhteistyö synnyttäisi markkinavoimaa. Safe harbour -raja ei koske yhteistyötä, jossa on kyse tarkoitukseen perustuvasta kilpailunrajoituksesta, kuten ostokartellista. Yli 15 %:n markkinaosuudet eivät merkitse olettamaa yhteistyön lainvastaisuudesta, mutta ne edellyttävät vaikutusten tapauskohtaista arviointia.

Käytännössä haaste on monissa kategorioissa ostajavoiman vastakohta: toimittajapuoli on keskittyneempi kuin asiakaspuoli. Hankintayhteistyö voi tällöin auttaa tasoittamaan neuvotteluvoimaa.

Missä raja kulkee

Ostokartelli vai hankintayhteistyö. Ostokartellissa ostajat koordinoivat, mitä hintoja tai muita ehtoja ne ovat valmiita hyväksymään, ilman että toimittajien kanssa neuvotellaan yhteisesti osallistujien puolesta. Sitä pidetään tarkoitukseen perustuvana kilpailunrajoituksena, ja se on kielletty. Hankintayhteistyö sen sijaan neuvottelee yhteisesti ja avoimesti toimittajien kanssa sellaisten jäsenten puolesta, joita neuvotellut sopimukset sitovat. Suuntaviivoissa painotetaan, että toimittajat ovat tästä tietoisia ja että yhteistyön muoto ja laajuus on sovittu kirjallisesti.

Eteenpäin arvoketjussa. Hankintayhteistyö koskee sitä, mitä jäsenet ostavat, ei koskaan sitä, mitä ne myyvät. Jos yhteistyö ulottuu jäsenten hintoihin omille asiakkailleen, asiakkaiden jakamiseen, markkinoihin tai kapasiteettiin, se ei ole enää hankintayhteistyötä, vaan se voi muodostaa myyntipuolen kartellin. Viranomaisten tarkastelema riski on se, että hankintapuolen koordinointi leviää myyntipuolelle.

Tietojenvaihto. Hankintayhteistyö tarvitsee tietoa voidakseen neuvotella. Tietojenvaihto, joka on objektiivisesti välttämätön ja oikeasuhtainen yhteisten neuvottelujen kannalta, on osa yhteistyötä. Raja ylittyy, kun vaihdetaan tietoa, joka ei ole hankinnan kannalta välttämätöntä, tai mitä tahansa jäsenten myyntipuolta koskevaa tietoa. Käytännössä tuotetiedot ja hinnat tulevat toimittajilta ja ovat yhteisiä kaikille jäsenille. Tilaukset ja laskut ovat jäsenten omaa transaktiodataa ja kuuluvat kullekin jäsenelle. Suuntaviivoissa korostetaan selkeän vastuunjaon ja dokumentoitujen menettelyjen merkitystä sille, miten tällaista tietoa hankitaan, säilytetään ja jaetaan.

Ostajavoima. Norjan kilpailuviranomainen (Konkurransetilsynet) antoi vuonna 2013 väliaikaisen määräyksen lopettaa NorgesGruppenin ja ICA Norgen välinen yhteishankintasopimus (päätös V2013-6). Viranomainen kiinnitti huomiota muun muassa siihen, että päivittäistavaramarkkinoiden suurimman toimijan neuvotteluvoima toimittajiin nähden vahvistuisi ja että yhteistyö voisi heikentää ketjujen välistä kilpailua. Tapaus osoittaa, että arviointi riippuu osapuolten markkina-asemasta: keskittyneiden markkinoiden suurimpien toimijoiden yhteistyötä arvioidaan tiukemmin kuin yhteistyötä, joka antaa keskisuurille ostajille mahdollisuuden neuvotella tasavertaisin ehdoin.

Ostovelvoitteet. Se, että neuvotellut sopimukset sitovat jäseniä, on osa hankintayhteistyön tunnusmerkkejä. Velvoitteet ostaa yhteistyön kautta eivät sinänsä rajoita kilpailua. Niitä arvioidaan sen perusteella, ovatko ne objektiivisesti välttämättömiä ja oikeasuhtaisia yhteistyön toimivuuden kannalta, sekä osapuolten markkina-aseman perusteella.

Näin Aitenda on järjestetty

Aitenda on järjestetty näiden rajojen mukaisesti. Yhteistyö koskee vain sitä, mitä jäsenet ostavat, ei koskaan sitä, mitä ne myyvät, eikä Aitendalla ole mitään roolia jäsenten myynnissä. Aitenda neuvottelee avoimesti jäsenten puolesta, ja kaikki jäsenet saavat toimittajasopimuksissa samat tuotehinnat ja ehdot. Jäsenten transaktiodata kuuluu jäsenelle, eikä sitä jaeta muille jäsenille. Uudet jäsenet otetaan objektiivisin perustein.

Tuloksena on yhteistyö, joka vahvistaa kilpailua kahteen suuntaan: toimittajat kilpailevat todellisesta volyymista avoimissa kilpailutuksissa, ja jäsenet jatkavat kilpailua omilla markkinoillaan alemmin hankintakustannuksin — kukin erikseen, kuten ennenkin.

Kysymys, joka kannattaa esittää

Ei »onko hankintayhteistyö sallittua?», vaan »rajoittuuko tämä yhteistyö hankintoihin, neuvotteleeko se yhteisesti ja avoimesti jäsenten puolesta, pitääkö se jäsenten transaktiodatan erillään ja otetaanko uudet jäsenet objektiivisin perustein?».

Tämä artikkeli on EU:n ja ETA:n kilpailuoikeuteen sekä Pohjoismaiden kilpailulakeihin perustuva yleiskatsaus, ei oikeudellista neuvontaa. Markkinaosuudet ja konkreettiset sopimusehdot on arvioitava kunkin yhteistyön ja kunkin kategorian osalta erikseen.